Lähes
puolitoista vuotta meni niin, etten joutunut muistaakseni kuin kertaalleen
tilanteeseen, jossa minulta olisi kysytty, kuinka monta lasta minulla on. Välttelin
paikkoja, joissa olisin sellaiseen tilanteeseen voinut joutua, en käynyt
perhekerhoissa, en tutustunut uusiin ihmisiin, kampaajalle mennessä laitoin etukäteen
viestiä, jossa kerroin meidän perhettä kohdanneesta tragediasta ja pyysin,
ettei perheestäni kyseltäisi. Syksyllä ja nyt talvella olen kuitenkin lukuisia
kertoja joutunut tilanteeseen, jossa minulta on kysytty jotakin lapsistani ja
jokaisella kerralla se on tuntunut ihan yhtä pahalta vastata siihen.
Kysymykseen,
kuinka monta lasta sinulla on, pitäisi olla tavallaan todella helppo vastata.
Minulla on kolme lasta, kolmesti olen lapsen synnyttänyt ja kolmea lasta
kasvattanut, siinä ei ole mitään epäselvää. Mutta miten voin vastata vieraalle
ihmiselle, että minulla on kolme lasta, joista yksi on enkeli ilman, että alan
itkemään tai ilman, että tilanteesta tulee hankala? Useimmiten nämä kysymykset
on esitetty ohimennen jossain arkisessa tilanteessa työpaikalla, kesken
välituntivalvonnan tai ruokapöydässä. Silloin olen useimmiten kertonut vain kahdesta
lapsesta tai maininnut nopeasti, että lapsia on kolme, mutta vain kaksi heistä
on luonamme enää ja vaihtanut nopeasti puheenaihetta. Haluaisin kyllä kertoa pienestä
ihanasta Benjamin-pojastamme kaikille, haluaisin kertoa, että meillä oli maailman
parhain ja suloisin esikoispoika, jonka saimme pitää vain kuusi vuotta
luonamme. En kuitenkaan pysty siihen ilman itkua ja sen vuoksi välillä asiasta vaikenen,
vaikka sekin kauhean pahalta tuntuu. Tuntuu pahalta olla mainitsematta hänestä,
mutta tuntuu niin kovin hankalalta myös kertoa.
Olen
kuitenkin ajatellut niin, että välillä alkuun kertomatta jättäminen voi olla
järkevää, itseni, sekä myös kysyjän kannalta. Eihän kysyjä voi etukäteen edes
aavistaa, millaista surua kannan sisälläni ja tiedän, ettei monikaan tiedä,
mitä lapsensa menettäneelle voi sanoa. Olen siis osittain myös itse valinnut
sen, etten kaikille esimerkiksi uudessa työyhteisössä heti kerro menetyksestämme,
jotta minuun suhtauduttaisiin ihan normaalisti eikä kukaan alkaisi varoa
sanomisiaan.
Kolmen
maailman parhaan lapsen äiti, se minä joka tapauksessa ikuisesti olen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti