Blogilista

maanantai 13. kesäkuuta 2022

Mihin elämä kuljettaa?


Olen viimeaikoina miettinyt ja pohtinut paljon elämääni ja sitä, millaistakohan se vielä tulee olemaan ja mitä elämällä mahdollisesti vielä voisi olla minulle tarjota. Tuntuu, että olen jotenkin jumissa monen asian kanssa, eikä ole mitään tiettyä suuntaa, jota kohti kulkea. Minulla on ollut aina mielessäni selkeästi se, mitä haluan elämässäni saavuttaa, haaveilin ihanasta miehestä, jonka kanssa menen naimisiin ja saan lapsia ja työstä, josta nautin ja lisäksi haaveilin ihan sellaisesta tavallisesta arjesta ja elämästä yhdessä perheen kanssa välillä matkustellen ja monenlaista touhuten. Elämä meni pitkään aikalailla juuri niin kuin haaveilin, opiskelin haluamaani ammattiin, menin naimisiin ja saimme ihania lapsia ja elämän, jota tavoittelin. Mutta sitten tapahtui se pahin kaikista, kaikki haaveet ja elämä murskautui sen myötä, kun lapsi sairastui ja lähti loistamaan taivaan kirkkaimmaksi tähdeksi. Ja samalla se sai aikaan sen, että tuntuu kuin olisin hukassa sen suhteen, mitä ajattelen tulevaisuudelta ja mitä haluan vielä elämässäni tehdä.

Elämässäni on edelleen jäljellä vielä hyviä asioita, vaikka jouduin luopumaan elämäni parhaasta palasesta. Tuntuu vaan usein siltä, että olen hukassa ajatusteni ja tulevaisuuden suhteen, oikein ei uskalla haaveilla enää mistään ja toisaalta kaikki tuntuu ajoittain ihan turhalta. Olen edelleen sitä mieltä, että olen löytänyt kaikista parhaiten minulle sopivan ammatin ja välillä mieli tekisi palata työelämään. Samalla kuitenkin mietin, jaksanko sitä vielä ja miltä tuntuisi syksyllä olla vastaanottamassa oppilaita ja nähdä samalla intoa täynnä olevat ekaluokkalaiset tietäen, että oma ekaluokkalainen ei päässyt ikinä koulumaailmaan. Luulen, että se tuntuisi liian pahalta ja osittain juuri siitä syystä en vielä ainakaan ihan alkusyksystä aio opettajan hommiin ainakaan täysipäiväisesti palata.  Yhtenä päivänä juuri mietin sitä, että olen ollut nyt reilun kolme vuotta pois työelämästä ja sinä aikana olen saanut kaksi lasta ja menettänyt yhden. Se tuntuu aivan kohtuuttomalta ja varmasti palaan aikalailla muuttuneena ihmisenä takaisin työelämään.  Pidän kuitenkin suuresti opetustyöstä ja uskon, että vaikka tulen palaamaan muuttuneena ihmisenä sitten aikoinaan töihin, palaan sinne samalla myös paljon vahvempana.


Elämän kulkua ei voi todellakaan ennustaa ja elämän muututtua täysin on hankala saada uudelleen kiinni siitä, minne päin on elämässä menossa. Yritän pikkuhiljaa löytää elämääni jotain uusia kivoja juttuja, uusia haasteita, uutta sisältöä, mitä vaan, mikä saisi innostumaan ja ajatuksia kohti tulevaa. Tuohon otsikon kysymykseen eli siihen, mihin elämä kuljettaa, en osaa vastata, mutta yritän nauttia hetkistä yhdessä vielä luonani olevien rakkaiden ja löytää elämään jotain uuttakin.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti