Blogilista

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Harkitsethan kantasolurekisteriin liittymistä?

Olin ennen Benjaminin sairastumista kuullut kantasolusiirroista ja kantasolurekisteristä, mutta en kuitenkaan ollut itse ottanut selvää, miten tuohon rekisteriin voisi liittyä. Ja niinhän se monesti on, jotain asiaa ei pidä kovin tärkeänä tai kiireellisenä, kunnes se osuu konkreettisesti omalle kohdalle. Jos siis olet 18-35-vuotias ja perusterve, niin toivon, että edes harkitset kantasolurekisteriin liittymistä, sen avulla saatat pelastaa jonkun toisen ihmisen hengen. Mitä enemmän kantasolurekisterissä on jäseniä, sitä useammalle potilaalle on mahdollisuus löytää sopiva luovuttaja ja sitä kautta heillä on myös mahdollisuus parantua. Tuohon rekisteriin liittyminen ei velvoita vielä ketään mihinkään, mutta jos juuri sinun kantasolusi olisivat täysin sopivat jollekin sairastuneelle, niin silloin sinuun otettaisiin yhteyttä.


                                 Meidän rakas Benjamin

Kantasolusiirroista puhutaan useasti leukemian hoidon yhteydessä, mutta sen avulla hoidetaan myös muita sairauksia. Benjaminin geenivirheen aiheuttaman sairauden ainoa hoitomuoto on nimenomaan kantasolusiirto. Tai paremminkin se on ainoa keino, jolla voidaan pysäyttää geenivirheen aiheuttaman sairauden eteneminen, geenejäänhän ei kukaan parantamaan tai muuttamaan pysty.  Sen vuoksi lähdimme viime joulukuussa kiireellä Helsinkiin kantasolusiirtoon lähes heti geenivirheen paljastuttua, toivoen, että ehtisimme sairauden etenemisen ajoissa pysäyttää. Blogiani aiemmin lukeneet tietävätkin sen, että meillä ei ollut ollenkaan onnea mukana tuossa kantasolusiirrossa ja lopputulos oli se kaikista surullisin ja lohduttomin. 

Kantasolusiirto ei todellakaan ole mikään pieni tai kevyt toimenpide potilaalle, se vaatii useita viikkoja tai kuukausia sairaalassaoloa ja sen jälkeenkin toipumisaika on vielä pitkä eikä useinkaan ongelmaton. Tuota siirtoa ei tehdä kevyin perustein vaan se on nimenomaan se viimeinen vaihtoehto, kun ei ole enää mitään muita hoitokeinoja tarjolla. Kantasolusiirron onnistumisen kannalta on valtavan tärkeää löytää sopiva luovuttaja ja tuota luovuttajaa etsitään tuon kantasolurekisterin kautta. Mieti siis, voisitko sinä liittyä tuohon rekisteriin ja kenties pelastaa jonkun pienen tai isomman potilaan.

Lisätietoa ja ohjeita kantasolurekisteriin liittymisestä voit lukea osoitteesta: 

www.veripalvelu.fi/kantasolurekisteri 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti