Jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa, älä sano mitään

Olen eilen ja tänään pohtinut ja itkenyt taas paljon sitä, miksi ihmiset ovat niin ilkeitä toisilleen. Tämä ajattelu sai alkunsa siitä, kun laitoin eilisaamuisen lastenteatterin jälkeen kuvan Instagramin stories-osioon lapsestani ja hänen ikätoveristaan kulkemassa käsikädessä kohti teatteria ja tekstiksi, että ”tyttöystävän kanssa teatteriin”. Lapseni itse kutsuu tuota ihan syntymästään saakka tuntemaansa lasta tyttöystäväkseen ja minusta kuva oli ihana ja kuvateksti siihen sopiva. No, erään Instagram-seuraajani mielestä tuo kuvateksti oli kuitenkin älyttömästi lapsia seksualisoiva ja hän päätti sen minulle viestillä kertoa ja linkin, josta voin lukea lisää aiheeseen liittyvää tietoa. Jokainenhan saa olla asioista mitä mieltä tahansa, mutta kyllä tuo viesti sai pohtimaan sitä, miksi ihmiset nykyään kommentoivat ihan kaikkea ja mitä nykyään uskaltaa edes tehdä. Toki tuo kuvatekstini olisi ollut parempi esimerkiksi muodossa ”ystävän kanssa teatteriin”, mutta enpä ajatellut, että joku 140:n Instagram-seuraajani joukosta kokisi tuon tyttöystävä-sanan käytön niin haitalliseksi, että laittaisi minulle siitä viestiä.

Vastasin alkuun tämän viestin lähettäjälle kauniisti ja ystävällisesti, mutta iltaa kohden minua alkoi harmittamaan tuo viesti ja se, kuinka hän viitsii lähettää minulle, valtavan surun kanssa kulkevalle tuollaisen viestin, ja niin laitoin vielä uuden viestin hänelle. Ennen olisin ollut vain hiljaa ja harmissani viestistä, mutta nykyään sanon paljon suoremmin, jos joku on minua esimerkiksi loukannut. Kirjoitin hänelle:

”Ihan vinkkinä vaan vastaisuuden varalle: lopeta sellaisen tilin seuraaminen, jossa on sinusta huonoa/kritisoivaa sisältöä, äläkä ainakaan laita elämänsä suurimman surun kanssa elävälle negatiivista viestiä, tai mieti ainakin, onko se ihan pakollista. Aloitin kirjoittamaan blogia sen vuoksi, että saan käsitellä omia tunteitani ja siitä voi olla muille vertaistukea. Instan olen pitänyt nyt alkuun julkisena, sillä en ole pitkään aikaan täällä ollut ja tein kokonaan uuden tilin, jota tutut voivat tulla helposti seuraamaan, suuri kynnys siinäkin on, että ylipäätään mitään uskallan julkaista. Tämä viestisi laitto vahvisti minulle ainakin sen, että pikapuoliin vaihdan tämän yksityiseksi, sillä tiedän tuttujeni olevan niin empaattisia ja ymmärtäväisiä, että he eivät ikinä laittaisi valtavan surun kanssa elämää opettelevalle mitään, mikä voisi pahoittaa mieleni. Kaikkea hyvää sinulle jatkoon!

Saamani viesti sai minut tosissaan pohtimaan sitä, miksi ihmiset kommentoivat ja kritisoivat nykyään lähes kaikkea ja mitä nykyään uskaltaa edes sanoa tai kirjoittaa. Tämä blogi syntyi täysin sen vuoksi, että saan purkaa tuntemuksiani ja Instagram-tilin tein, jotta saan sen kautta myös lisää kontakteja ystäviini ja tuttaviini ja muut näkevät vähän, miten meillä menee. Minulla on tosiaan 140 seuraajaa instassa ja niistä ehkä noin kymmenen on sellaista, joita en ole koskaan tavannut. Silti kuitenkin noiden kymmenen tuntemattoman joukosta löytyi yksi, joka löysi sieltä kritisoitavaa ja halusi sen vielä minulle ilmoittaa. En loukkaantunut viestin sisällöstä, sillä jokaisellahan saa olla mielipiteensä eri asioista. Loukkaannuin siitä, että tuolla henkilöllä ei ollut mielestäni tilannetajua siitä, onko tyttöystävä-sanan käyttö niin haitallista, että siitä kannattaa laittaa viestiä ihmiselle, joka on juuri menettänyt lapsensa ja uskaltautunut ylipäätään päivittämään mitään elämästään. Toki tuon Instagramin kautta voi saada kuvan, että meillähän sujuu elämä hyvin nykyään, mutta eihän sinne tietenkään jaa kaikkia hetkiä elämästään. Seuraavat kaksi kuvaa ovat aamupäivältä ja niiden ottamisen välillä on korkeintaan 15 minuuttia, toisen laitoin Instagramiin, toisen en, osaatte varmaan arvata kumman siellä julkaisin?

Minulle heräsi tänään myös ajatus siitä, että kuinkakohan paljon jotkut julkisuuden henkilöt ja somevaikuttajat saavat ilkeitä ja kritisoivia viestejä jos minullekin jo laitettiin viestiä? En itsekään ole aina samaa mieltä muiden kanssa kaikista asioista tai joku saattaa toimia eri tavalla kuin mitä itse toimisin, mutta en ikinä menisi kritisoimaan ketään laittamalla viestiä. En tarkoita, että aina pitäisi laittaa vain kehuvia viestejä, mutta toivoisin, että ihmiset miettisivät aina ennen kritisoivaa viestiä laittaessaan, että onko se aivan tarpeellista ja välttämätöntä. Kerroin tänään tuosta saamastani viestistä kuvatekstissä tyttöystäväksi kutsumani lapsen äidille ja hän kysyi minulta, mitä sitten tapahtuu, jos joku kommentoi jotain minulle oikeasti herkästä aiheesta. Vastasin hänelle, että kirjoitan tätä blogia niin kauan, kun se hyvälle tuntuu ja kommentoinnin voin sulkea tai laittaa tämän kokonaan salasanan takaa löytyväksi. Instagramin laitoinkin jo yksityiseksi, sillä tarkoitus ei ollut missään vaiheessa haalia paljoa seuraajia, vaan nyt alkuun pitää se julkisena, jotta tutut löytävät sinne. Tämä blogi on surevan äidin päiväkirja ja jatkan tämän kirjoittamista niin kauan, kun minulla on tänne kirjoitettavaa ja tämä antaa minulle enemmän kuin ottaa. Te, jotka tänne olette eksyneet lukemaan, niin älkää kiitos laittako negatiivisia kommentteja, mieleni ei ole niille valmis. Ja itse yritän ainakin muistaa lauseen: jos sinulla ei ole hyvää sanottavaa, älä sano mitään.