Hyvää oloa tuovat ihmiset ja asiat

Olen viimeaikoina alkanut miettiä enemmän sitä, mitkä asiat minun oloani parantavat ja mitkä taas tuntuvat hankalilta ja kuormittavilta. Olenkin yrittänyt mahdollisuuksien mukaan keskittyä tekemään niitä asioita, jotka eivät tunnu vaikeilta ja hankalilta ja samalla ympäröinyt itseni myös ihmisillä, joiden seurassa minun on hyvä olla. Olen oppinut tunnistamaan niitä asioita sekä tilanteita, jotka minulle ovat kuormittavia ja mahdollisuuksien mukaan yrittänyt välttää niitä. Olen ollut hyvinkin sosiaalinen ihminen, joka on rakastanut esimerkiksi uusiin ihmisiin tutustumista ja erilaisia juhlia, mutta pakostikin tämä kaikki kokemamme kamaluus on muokannut minua ja ainakin tällä hetkellä juhlat tai uusiin ihmisiin tutustuminen ei tunnu ollenkaan mukavalta ajatukselta. 

Korona-aika itsessään on kaventanut suuresti sitä joukkoa, joiden kanssa olen kasvokkain tekemisissä, mutta myös tämä Benjaminin menetys ja meidän suuri suru on osaltaan vaikuttanut siihen, kenen kanssa aikaamme vietämme. Luulen, että yhä edelleen on ihmisiä, ystäviäni, jotka eivät oikein tiedä, miten minut voisi kohdata, ja sen vuoksi yhteydenpito on ollut aiempaa vähäisempää. Toivon ja uskon, että ajan myötä elämääni palaa myös niitä ihmisiä, joiden kanssa yhteyttä emme ole viimeaikoina pitäneet. Onneksi on myös niitä, joiden kanssa yhteys on säilynyt ja näemme sekä viestittelemme usein, joidenkin kanssa olemme tekemisissä enemmänkin kuin mitä ennen Benjaminin sairastumista. Olen huomannut, että on ollut helpompaa nähdä niitä ystäviä, joilla joko ei ole lapsia ollenkaan tai joilla on vielä melko pieniä lapsia. Isompien tuttujen lasten näkeminen tuntuu vielä liian surulliselta, sillä väkisin mieleeni tulevat kaikki ne muistot siitä, kuinka Benjamin on ollut aiemmin heidän kanssaan leikkimässä.

Olen huomannut, että kaikista helpointa on olla sellaisten ihmisten seurassa, joiden seurassa voin olla täysin oma itseni. Sellaisten, joiden seurassa voin itkeä, jos siltä tuntuu, ja joiden seurassa voin täysin kertoa omista tuntemuksistani. Vaikka kirjoitan omista tuntemuksistani ja Benjaminista tänne avoimesti, on minun silti todella usein hankala puhua hänestä mitään ainakaan itkemättä. Olen kiitollinen siitä, että ihmiset ympärilläni ovat huomanneet sen ja kunnioittavat sitä niin, etteivät he yleensä itse aloita puhetta Benjaminista, vaan kuulostelevat sitä, minkä verran minä pystyn sekä haluan hänestä puhua. On minun elämääni tullut kuluneen vuoden aikana myös muutamia uusia ihmisiä, ihmisiä, jotka eivät ole aiemmin ollut tuttuja, mutta joiden seura ei tunnu kuormittavalta ja joiden seurassa voin olla oma itseni.

Istuin yhtenä päivänä viime viikolla ruokapöytämme ääressä ja mietiskelin, että miten tuntuukaan olo niin raskaalta ja kuinka en millään jaksaisi tehdä yhtään mitään. Sillä hetkellä tajusin sen, että sellaiset tunteet ovat ihan normaaleja jo silloin, kun kotona on vauva sekä 2-vuotias. Kun siihen lisätään vielä järjettömän suuri suru, niin ei ole ihmekään, että tuntuu voimien olevan vähissä. En nukkunut todellakaan pitkiä yöunia pienen potilaan vieressä valvoessani eikä vauva-arkikaan suoranaisesti ole univelkaani korjannut. Jotenkin minulla on vain silti sellainen olo, että en voi tai saa valittaa väsymystä tai mitään muutakaan, minä saan kuitenkin elää täällä vielä ja itsehän minä lapsia olen halunnut. Ymmärrän kyllä tavallaan, että tuo ajatuskehä on vääränlainen ja kyllä minullakin olisi oikeus olla väsynyt ja sanoa se myös ääneen. Mutta silti koen sen hankalaksi. Sinä päivänä kuitenkin pohdin tätä asiaa ja en aloittanutkaan siivousta vaan sen sijaan istahdin sohvalle ja avasin ensimmäistä kertaa varmaan viikkoihin television ja hetken aikaa vain olin rauhassa.  

Samalla mietin sitä, kuinka yritän nykyään mahdollisuuksien mukaan tehdä niitä asioita, jotka saavat minulle hyvän olon ja joiden tekeminen ei tunnu raskaalle. Jonain päivänä se saattaa olla ulkoilua, jonain päivänä jonkun kauniin vaatteen ostaminen, jonain päivänä liikunnan harrastaminen ja hyvin usein se on oman perheen seurassa vietetty aika, ihan se tavallinen arki, jota en todellakaan enää pidä itsestäänselvyytenä. Aika ja rakkaus on parasta, mitä voin perheelleni antaa ja heiltä saada.

                     Aikaa ja rakkautta💗