Mitä jos elämä olisi mennyt eri tavalla?

Jossittelu on asia, jota tein ennen jatkuvasti. Mietin paljon, kuinka jossakin tilanteessa olisi pitänyt sanoa eri sanat tai käyttäytyä eri tavalla tai tehdä toisenlainen valinta. Nykyäänkin minulle tulee päivittäin hetkiä, jolloin huomaamattani alan jossittelemaan ja miettimään, millaista elämä olisi, jos se olisi mennyt eri tavalla, jos me olisimme saaneet pitää pienen poikamme täällä luonamme. Yritän kuitenkin nopeasti päästä eroon niistä mietteistä, sillä valitettavasti elämä ei mene aina läheskään niin kuin olisi sen toivonut menevän ja jossittelu ei ainakaan oloa paranna. Meidän elämäämme saapui suuren suuri suru ilman, että kukaan meiltä kysyi, jaksammeko sellaista kantaa.

Meidän 2-vuotias käy kahdesti viikossa kerhossa ja hänen kerhomatkansa varrelle osuu se koulu, jossa Benjamin olisi aloittanut tänä syksynä eskarin. Jokainen kerta kulkiessani tuon koulun ohi tulee mieleeni pakosti se, kuinka ihana olisi viedä iloinen rakas eskarilainen siihen koulun pihaan ja kerholainen kerhoon ja sen jälkeen hetki vaikka lenkkeillä pienimmän kanssa rauhassa. Mutta ei, meidän elämä ei mennyt niin ja sen vuoksi yritän aina nopeasti pyyhkäistä nuo ajatukset ja haaveet taka-alalle, sillä ne tuovat minulle vain aina järkyttävän ikävän ja surun. Ei toki kaikkia ajatuksia tai tunteita voi vain lakaista taka-alalle, mutta itse olen huomannut sen, että minun oloni huononee aina, jos alan miettimään sitä, mitä me, tai ennemminkin mitä Benjamin, ei saanut täällä kokea. Yritän sen sijaan muistella niitä hetkiä, joita saimme yhdessä kokea ja olla niistä kiitollinen.

                               Rakas simpukankerääjä

Meillä oli haave kolmesta lapsesta ja ajattelin, että olisi ihana viettää vauva-arkea samaan aikaan, kun Benjamin on eskarilainen. No, ei elämä mennyt niin kuin haaveilin, me saimme kolme toivomaamme lasta, mutta koska elämän arvaamattomuus ei todellakaan ole meidän käsissämme, emme saaneet heitä kaikkia täällä pitää yhtä aikaa ja se särkee sydämeni joka ikinen päivä ja hetki. Silti ymmärrän sen, että me emme siihen voineet vaikuttaa ja sitä ei kannata enää jossitella, jostain syystä meille vain osui tällainen järkyttävä epäonni kohdalle. Ja haaveita, kyllä minulla on niitä edelleenkin tulevaisuuden suhteen, mutta nykyään tiedostan sen, että välillä haaveet vaan jäävät haaveiksi, itsestä riippumattomista syistä. Onko se sitten huono tuuri, kohtalo, karma vai joku korkeampi voima, joka sen määrittelee, millaiseksi elämämme lopulta muodostuu, niin siihen en osaa vastata tai ottaa kantaa. Sen olen kuitenkin viimeisen vuoden aikana oivaltanut, että asioita, niitä pahimpiakin, tapahtuu ilman, että me voimme niihin mitenkään vaikuttaa.

Kirjoitin tämän tekstin ilman mitään suurta suunnitelmaa siitä, mitä kirjoitan. En tiedä saako tästä tekstistä mitään käsitystä, mutta se on varmaan juuri sellainen sekasotku kuin mitä minun päänikin – lukuisia ajatuksia, jotka risteilevät sinne tänne ilman mitään suurempaa logiikkaa. Tämä teksti syntyi siitä oivalluksesta, että jossittelu ei ainakaan paranna oloa ja siitä, että minulla voi edelleen olla haaveita, mutta joskus haaveet eivät vain toteudu, vaikka kuinka toivoisi ja kaikkensa tekisi niiden eteen. Ei tämä elämämme kulku lopulta täysin omissa käsissämme ole.