Tänään sytytän iskä kynttilän sinullekin

Tänään vietetään isänpäivää. Pienten kanssa maalailimme heidän rakkaalle isälleen kortin ja hankimme pienet lahjat. Olen kiitollinen siitä, että meidän lapsilla on ihan mahtava ja rakastava isä. Tähän päivään sisältyy kuitenkin myös paljon haikeutta, onhan tämä ensimmäinen isänpäivä ilman Benjaminia, muistan hyvin, kuinka viime vuonna vielä maalailimme kortteja tuon ihanan ja touhukkaan pojan kanssa ja nyt hän on ollut luotamme pois jo melkein kahdeksan kuukautta. Haikeutta aiheuttaa myös se, että tämä on jo viides isänpäivä ilman omaa isääni täällä luonamme.

Isäni oli melko iäkäs syntyessäni, jo yli 50-vuotias. Olen onnellinen, että hän ehti kuitenkin tavata mieheni, saattaa minut alttarille sekä nähdä ensimmäisen lapseni, Benjaminin. Hänen nimensä annoimme myös Benjaminin toiseksi nimeksi.

Elokuussa koulujen alkamispäivä oli minulle hankala, olisihan Benjamin aloittanut silloin eskarin. Itkin, kuinka hänen olisi kuulunut innoissaan kulkea liian suuri reppu selässään muiden lasten kanssa kohti koulua, mutta sen sijaan hän ei enää olekaan täällä. Keltainen oli Benjaminin ehdoton lempiväri, olisikohan hänellä ollut keltainen reppu selässään? Itkiessäni tätä siskolleni sanoi hän hienosti, että hän ajattelee niin, että pappa varmasti saattoi Benjaminin jossain tuolla pilven päällä eskariin. Siellä Benjamin saa toivottavasti käydä koulua kaikkien muiden täältä liian aikaisin pois lähteneiden lasten kanssa.

Tänä päivänä ikävöin isääni ja pientä Benjaminia. Toisen sain pitää luonani 28 vuotta, toisen kuusi. Molemmat vei luotamme sairaus, toinen sairasti pitkään ja toinen vain lyhyen hetken, aivan kuten heidän elämänsäkin olivat: toisen pitkä ja toisen lyhyt.

Toivottavasti elämäni neljästä tärkeimmästä miehestä nuo kaksi saavat viettää tämän isänpäivän jossakin yhdessä. Näin minä ainakin tahdon ajatella ja uskoa – pappa pitää Benjaminista huolta.