Ensimmäinen joulu ilman pientä rakasta luonamme

Joulukuu ja samalla tämä koko vuosi on edennyt aivan valtavan kovaa vahtia eteenpäin. Jo aikaisin syksyllä minua ahdisti jatkuvasti ajatus joulusta, ensimmäisestä joulusta ilman Benjaminia täällä kanssamme. Minua ahdisti etukäteen se, mitä tunteita joulunaika saa aikaan ja kuinka pystymme luomaan näille pienille lapsillemme joulumieltä ja -iloa, kun samaan aikaan oma mieli on surullinen ja rikki. Kuitenkin joulun lähestyessä on omaan mieleeni hiipinyt ahdistuksen kaveriksi myös rauha ja levollisuus sen suhteen, että me kyllä selviämme tästä joulusta. Itku, suru ja kaipaus ovat varmasti joulunakin suuresti läsnä, mutta uskon, että joulu ei kuitenkaan tunnu yhtään niin raskaalle kuin mitä vielä muutama kuukausi sitten ajattelin.

Lapsena ja nuorempana vietin useamman joulun ulkomailla reissussa, mutta Benjaminin syntymän jälkeen olemme aina viettäneet joulun Suomessa. Tänä vuonna mietimme pitkään, jos varaisimme jouluksi matkan ulkomaille, mutta osittain huonon koronatilanteen vuoksi ja osittain sen takia, että tuntuu tärkeälle käydä haudalla jouluna, päädyimme siihen, että olemme joulun Suomessa. Emme kuitenkaan halunneet viettää joulua samalla tavalla tai samassa paikassa kuin aiempina vuosina, luulen, että se olisi ollut aivan liian raskasta kaikkien muistojen vuoksi. Sen vuoksi päädyimme siihen, että tämän joulun vietämme oman pienen perheemme kesken omassa kodissa, se tuntui meistä kaikista parhaimmalta ratkaisulta. Käymme rauhassa haudalla, syömme hyvää jouluruokaa kiireettömästi ja nautimme lasten joulutunnelmasta ja joulupukin odotuksesta. Tiedän kyllä, että joulunaikaan ikävä iskee järkyttävällä voimalla ja varmasti myös muistot aiemmilta jouluilta itkettävät.

Olemme yrittäneet luoda joulutunnelmaa kotiin lasten vuoksi. Olemme leiponeet torttuja ja pipareita ja askarrelleet joulukortteja. Olemme miehen kanssa lähettäneet jokainen vuosi joulukortteja sukulaisille ja ystäville, ennen Benjaminin syntymää askartelimme kortit ja sen jälkeen otimme Benjaminista aina jouluisen kuvan korttia varten ja vuonna 2019 teetimme ihanien veljesten kuvasta joulukortin. Viime vuonna korttienlähetysperinteemme ei tietysti jatkunut ja tänäkin vuonna kortit jäävät ainakin suurelta osin lähettämättä, muutamat kortit me pikkuisen kanssa askartelimme. En usko, että tulemme koskaan enää lähettämään korttia, jossa olisi lasten kuvat. Jotenkin se vaan tuntuu liian surulliselta – yksi pikkutonttu on joukosta pois.

Yhtenä iltana ennakkotilailimme jouluruokia ja hieman suunnittelimme juuri aaton ohjelmaa ja se jo sai itkun aikaan. Näin kokoajan mielessäni pienen Benjaminin, joka olisi ollut niin innoissaan jouluna ja hän olisi varmasti toivonut lahjaksi kaikkea jääkiekkoon tai ylipäätään urheiluun liittyvää. Mieleeni tulivat ne ihanat joulut, kun kaikki oli vielä hyvin eikä meillä ollut aavistustakaan siitä, että yhteiset joulumme täällä alkavat olla käymässä vähiin. Sydämeni särkyy, kun mietin sitä, että en enää ikinä saa viettää Benjaminin kanssa joulua tai antaa hänelle lahjoja ja nähdä hänen riemuaan. Järkyttävästä ikävästä ja surusta huolimatta yritämme kuitenkin löytää onnea ja joulumieltä, noiden kahden pikkuisen joulunviettäjämme vuoksi. Benjaminia muistelemme ja kaipaamme varmasti kovasti jouluna, ihan niin kuin jokainen muukin päivä. Onneksi on edes ihania muistoja.