Ilonpilkahduksia, mutta myös niitä hankalia hetkiä

Viime päivien aikana olen muutaman kerran havahtunut ilon tunteeseen ja se on tuntunut hienolta. Viimeisen vuoden aikana ilontunteet ovat olleet hyvin harvinaisia ja en muista montaakaan kertaa nauraneeni kunnolla viime kuukausina. Viime vuoden sairaala-ajalta muistan tasan yhden kerran, kun nauroin ääneen ja muutenkin pitkän aikaa hymyily sekä etenkin nauraminen tuntui vaikealta, lähes mahdottomalta ajatukselta. Kuitenkin pikkuhiljaa on onneksi arkeen hiipinyt hetkiä, jolloin hymyily sekä nauraminen eivät onneksi tunnukaan enää niin pahalta. Jouluvalmistelut olemme pitäneet stressittöminä, teemme sen verran, mitä jaksamme, ilman, että se liikoja kuormittaa. Joulua vietämme oman perheemme kesken ja meidän lapsille tärkeintä ei todellakaan ole se, mitä joulupöydästä löytyy, vaan se, että vanhemmat voivat hyvin ja ovat läsnä.

                                                        

Iloisempien hetkien vastapainoksi on viimeaikoina ollut kuitenkin myös hetkiä, jotka ovat tuntuneet erityisen pahoilta ja hankalilta. 20. joulukuuta vietetään Benjaminin nimipäivää ja voi miten pahalta tuo päivä tänä vuonna tuntuikaan. Kävimme miehen kanssa silloin tekemässä jouluruokaostoksia ja veimme samalla reissulla haudalle uudet kynttilät. Voi kuinka sydäntäsärkevää ja surullista oli valita lapselleen nimipäivälahjaksi uusia hautakynttilöitä. Muistan hyvin viime vuoden nimipäivän, olimme silloin sairaalassa Helsingissä, kantasolusiirto oli tehty ja Benjaminin vointi oli vielä ihan hyvä. Lempihoitajamme toi pienelle potilaalle nimipäivälahjan ja saimme viettää tuon päivän yhdessä. Eipä silloin voitu edes aavistaa, miten nopeasti ne yhteiset päivät kuluvatkaan loppuun, vaikka tietysti tiesimme, että onnellista loppua ei ole saatavilla. Kaikesta huolimatta tuolloin oli vielä edes ripaus toivoa mukana, toivoa siitä, että myös tulevaisuudessa saamme viettää vielä nimipäiviä ja muitakin juhlapyhiä yhdessä. Mutta elämä on arvaamaton eikä lopulta kuitenkaan täysin meidän käsissämme.

                   Rakas tonttupoika vuonna 2016

Jouluaatto on huomenna ja meillä alkaa olla kaikki valmiina joulua varten. Aamulla me viemme haudalle kynttilöitä ja muutamia jouluisia koristeita sekä valoja. Se tuntuu tärkeältä mennä sinne rauhassa koko perheen kesken.  Jouluumme kuuluu hyvää ruokaa, ulkoilua, joulupukin vierailu ja ennen kaikkea kiireetöntä yhdessäoloa perheen kesken. Me täällä yritämme parhaamme mukaan nauttia jouluntunnelmasta ja niistä hetkistä, joita meille täällä yhdessä näiden täällä vielä luonamme olevien rakkaiden kanssa suodaan. Benjamin on koko joulun mukana muistoissamme ja hänen kuvan vieressä palaa kynttilä läpi joulun. Toivottavasti tuolla ihanalla pienellä tonttupojallamme on omat joulujuhlat jossakin tuolla pilvien takana ja toivottavasti vielä joskus saamme joulua siellä yhdessä viettää.