Joulun kuvia ja tunnelmia - iloa, surua, naurua, itkua ja kaipausta

Ensimmäinen joulu ilman pientä rakasta poikaa on nyt takana ja niin kovin monia tunteita on taas tullut käytyä läpi viime päivien aikana. Ei tämä joulu niin pahalta tuntunut, kuin aiemmin syksyllä pelkäsin, mutta paljon itkua, surua ja kaipausta se silti piti sisällään. Mahtui meidän jouluumme myös kiireetöntä yhdessäoloa, ihania jouluruokia, ulkoilua talvisessa pakkassäässä sekä myös kyläilyä sukulaisten luona. Jouluun mahtui useita hetkiä, jolloin koin iloa tai onnea, mutta enemmän oli kuitenkin niitä hetkiä, jolloin sydän tuntui särkyvän ja ikävä tuntui valtavan kovalta.

Jouluaattona kävimme ihan rauhassa aamulla haudalla koko perheen kesken viemässä sinne hieman uusia joulukoristeita, valoja sekä kynttilöitä. Ulkoilimme sen jälkeen ja pikkuisten nukkuessa päiväunia laitoimme ruuan valmiiksi ja unien jälkeen söimme rauhassa ennen joulupukin tuloa. Pukin käynnin jälkeen ilta menikin yhdessäolon ja uusien lelujen tutkimisen parissa. Joulupäivänä meillä ei ollut mitään tarkkaa ohjelmaa, ulkoilimme, söimme hyvin, saunoimme ja kävimme haudalla. Joulupäivänä mieli oli paljon jouluaattoa synkempi ja itku tuli monta kertaa. Luultavasti juuri se kiireettömyys ja aikatauluttomuus saivat aikaan sen, että oli enemmän aikaa surra ja kaivata. Ja totta kai ikävä ja kaipaus kuuluvat ihan jokaiseen päivään lopun elämäni ajan, mutta kyllä joulupäivänä se välillä tuntui sellaiselta, että se musertaa täysin alleen. Onneksi seuraavana päivänä oli taas edes hieman helpompi hengittää ja lähdimme kyläilemään pienten isovanhemmille, paikkaan, jossa olen viimeksi käynyt reilu vuosi sitten syksyllä, yhdessä Benjaminin kanssa. Se reissu jännitti minua kauheasti etukäteen, sillä lähes kaikki muistot sieltä liittyvät jollakin tavalla Benjaminiin ja pelkäsin, miten pystyn siellä olemaan. Ajelimme sinne kahdella autolla, jotta minulla olisi mahdollisuus lähteä sieltä aiemmin pois, jos siellä oleminen tuntuisi liian hankalalle. Lopulta kaikki sujui kuitenkin hyvin ja vaikka Benjamin olikin kaikenaikaa mielessä, pysyi oloni pääosin hyvänä, eikä minun tarvinnut lähteä pois muita aiemmin.

Koko perheen yhteinen joululoma päättyy lauantaina miehen palatessa töihin ja taidan viikonloppuna keräillä jo suurimman osan joulukoristeista pois laatikoihinsa ensi vuotta odottelemaan. Tänä vuonna joulu tarjosi monta ihanaa hetkeä ja muistot edellisiltä jouluilta palasivat myös useasti mieleen. Kauhean kova ikävä on pientä tähtitaivaan tonttupoikaa, mutta niin se on ihan kaikkina päivinä, oikeastaan ihan yhtä kova, oli joulu tai mikä muu tahansa päivä. Olen tavallaan kuitenkin iloinen siitä, että joulu on nyt takana, sillä ensimmäinen joulu ilman Benjaminia jännitti ja pelotti ja nyt se on ohi – ja me selvisimme siitä.