Katsaus vuoden 2021 kesäkuusta joulukuuhun - vauva-arkea ja surun kanssa elämään opettelua

 

Kesäkuu

Kesäkuussa vietimme vauva-arkea tutustuen pikkuiseemme, ulkoilimme paljon, lähinnä ihan omassa pihassa ja lähialueilla. Se tuntui helpoimmalta, sillä aina mennessämme johonkin ihmisten ilmoille pelkäsin näkeväni tuttuja ihmisiä. Mietin aina, että tietävätköhän he Benjaminista ja miten pysyn kasassa, jos joudun juttelemaan muiden kanssa. Pelkäsin myös, että jos joku onnittelee meitä vauvasta, niin miten pystyn ottamaan onnittelut vastaan ja joudunko samalla myös kertomaan meitä kohdanneesta surusta? Sen takia tuntui helpoimmalta olla vaan ihan omassa pihapiirissä tai vaihtoehtoisesti lähteä jonnekin huomattavasti kauemmas, missä ei ollut niin suurta vaaraa tuttuihin törmäämisestä. Kovasti ikävöimme ja surimme Benjaminin elämän päättymistä, mutta yritimme selvitä päivä kerrallaan eteenpäin ja tehdä pieniä kesäisiä retkiä milloin minnekin.

            Heinäkuu

Heinäkuu oli muistaakseni aurinkoinen ja lämmin kuukausi. Teimme pieniä reissuja perheen kanssa Suomessa, kävimme muutamassa huvipuistossa ja pienen Muumi-fanin veimme Naantaliin Muumimaailmaan ja samalla vietimme muutaman ihanan sekä aurinkoisen päivän Naantalissa. En oikeastaan muista heinäkuustakaan juuri mitään, varmaan aikamoisessa sumussa on tullut kuljettua ja yritetty vain jaksaa eteenpäin. Oli ihana seurata, kuinka pikkusiskosta tuli kaiken aikaa yhä tärkeämpi isoveljelle ja muutenkin vauva-arki sujui hyvin ja ongelmitta. Omassa pihassa oman hiekkalaatikon ääressä tuli edelleen paljon aikaa vietettyä ja kuviakin löytyi heinäkuulta jo enemmän kuin aiemmilta kuukausilta.

 Elokuu

Elokuun alussa mies lomaili vielä hetken ja kävimme ainakin laivaristeilyllä ja Ville Viking oli kova juttu 2-vuotiaan mielestä :)  Arkeemme tuli vähän uudenlaista rytmiä, kun pikkuinen alkoi käydä kerhossa muutaman tunnin kahdesti viikossa ja uskaltauduin lasten kanssa muskariin. Pelkäsin etukäteen, että muskariopettaja kyselee jotain perheestä ja siitä, onko muita lapsia, mutta onneksi pelkoni osoittautui turhaksi ja muskarireissuista tuli mukava ohjelmanumero meille syksyn ajaksi. Benjaminin haudalle vaihdoimme loppukesäksi vielä kukkaset - keltaisia kukkia, koska keltainen oli hänen ehdoton lempivärinsä.

Syyskuu

Syyskuusta mieleeni on jäänyt se, että silloin tuli kuluneeksi puoli vuotta Benjaminin poismenosta. Se tuntui jotenkin kauhean pitkältä ajalta ja tuntui, että suru oli kovempaa, kuin mitä se oli kesällä. Osansa siihen teki varmasti se, että syyskuu toi mukanaan pimenevät illat ja sen myötä lisäsi melankolisuutta. Syyskuussa tein lopullisen päätöksen siitä, että laitan tämän blogini julkiseksi ja samalla tein itselleni myös uuden Instagram-tilin. Olen luonteeltani sosiaalinen ja minusta on mukava olla yhteydessä muiden kanssa. Tuntui raskaalta, ettei kukaan juurikaan tiennyt, millainen suru meitä on kohdannut ja että meille on syntynyt vauva. En ole hetkeäkään katunut sitä, että aloin tätä kirjoittamaan, sillä tämä kirjoittaminen on helpottanut niin paljon omaa oloani ja minusta on ihanaa, että elämääni on palannut paljon ihmisiä ja minulle uskalletaan laittaa nykyään taas viestejä.

Syyskuussa teimme monia metsäretkiä lähimetsiin ja muutenkin ulkoilimme paljon.

Lokakuu

Lokakuussa ei tainnut tapahtua mitään erikoista, meillä alkoi olla muodostunut hyvät rutiinit päiviin ja arki pyöri aika saman kaavan mukaan. Ulkoilua, syömistä, nukkumista, kerhoa ja harrastuksia. Välillä nähtiin ystäviä ja käytiin ahkerasti leikkipuistoissa. Haudalle veimme kukat talveksi ja muutenkin kävimme siellä  muutaman kerran viikossa katsomassa, että kynttilät varmasti siellä valaisevat. Pienten sisarusten välille muodostunutta sidettä ihastelin monet kerrat ja yhtä monta kertaa itkin sitä, että yksi sisaruksista on poissa. 

Marraskuu

Marraskuun ensimmäinen päivä saapui meille toimittaja tekemään Anna-lehden haastattelua, joka ilmestyi sitten joulukuun alussa. Se oli raskas päivä henkisesti, mutta en ole katunut haastatteluun suostumista, mielestäni artikkeli oli hyvin kirjoitettu ja sain kerrottua sen, mitä halusinkin. Marraskuu oli muutenkin henkisesti tosi raskas kuukausi, silloin oli pyhäinpäivä ja silloin tuli kuluneeksi myös vuosi siitä, kun saimme kuulla ensimmäistä kertaa lohduttoman diagnoosin ja siitä alkoi taistelu, jolle ei onnellista loppua ollut tarjolla. Marraskuu oli synkkä ja pimeä kuukausi.

Joulukuu

Joulukuu, vuoden viimeinen kuukausi. Etukäteen jännitin ja pelkäsin joulua ja sitä, miten pahalta jouluvalmistelut ja itse joulu tuntuisi, kun Benjamin ei ole enää luonamme. Oli paljon surullisia hetkiä, itkin, kun laitoimme Benjaminin vuosi sitten valitsemat pingviinivalot paikoilleen, itkin, kun kuulin joululauluja ja itkin, kun muistelin aiempia jouluja. Kaikista itkuista ja suruista huolimatta joulukuussa ja jouluvalmisteluissa oli paljon hyvää. Nautin 2-vuotiaan riemusta ja joulupukin odotuksesta ja joulukin sujui kiireettömästi ja perheen yhdessäoloon keskittyen. Vuodenvaihteessa sanoin mielelläni hyvästit elämäni hirveimmälle vuodelle, vuodelle 2021. Tuo vuosi otti paljon, mutta onneksi myös antoi. Vuosi sisälsi paljon epäonnea, surua ja itkua, mutta onneksi myös iloa sekä onnea. Onnellinen olen kuitenkin, että tuo vuosi on nyt ohi.