Voi kunpa olisimme saaneet juhlia pientä synttärisankariamme

 

Keskiviikkona tuli täyteen 7 vuotta siitä, kun minusta tuli äiti ja meistä tuli perhe, pieni ihana poika syntyi meille silloin pitkän synnytyksen jälkeen. Voi kuinka onnellisia ja haltioituneita me hänestä olimmekaan ja voi miten ihana, iloinen ja rakas poika hänestä kasvoikaan. Keskiviikkona meidän pieni Benjamin olisi täyttänyt, tai toki hän täyttikin, 7 vuotta, mutta suruksemme emme saaneet tuota päivää juhlia yhdessä hänen kanssaan. Saimme pitää hänet vain kuusi vuotta kuusi viikkoa ja kaksi päivää luonamme. Ihania hetkiä ja retkiä saimme tuona aikana yhdessä kokea, mutta niin paljon jäi kokematta ja näkemättä ja se tuntuu ihan valtavan musertavalta, se, ettei yhteisiä muistoja tule enää enempää.

Keskiviikkona ajelimme heti aamulla haudalle. Veimme sinne seitsemän kynttilää, muutaman pienen lahjan ja kortit. Se tuntui meille tärkeälle, vaikka emme me ajattele, että Benjamin on siellä. Me ajattelemme, että hän on meidän mukanamme jokaisessa hetkessä ja henkäyksessä, tuulenvireenä, auringonpaisteena, linnunlauluna sekä perhosen siipien havinana. Keskiviikkona olo tuntui erityisen raskaalle, mieleeni palasi ne aiempien vuosien syntymäpäivät, kaksi vuotta sitten juhlistimme Benjaminia Hoplopissa, vuosi sitten olimme juuri siirtyneet Tampereelle sairaalaan ja alkoi jo olla melko varmaa, ettei enempää yhteisiä syntymäpäiviä täällä meille yhdessä tule. Tänä vuonna tuon syntymäpäivän lähestyminen tuntui jo etukäteen valtavan raskaana olona niin mielessä kuin kehossa, mutta kyllä me siitä päivästä selvisimme, vaikka kovasti itketti ja surettikin.

Keskiviikkona me muistelimme pientä rakastamme ihan niin kuin muistelemme tietysti jokainen päivä. Toivon, että hän sai viettää jossain tuolla pilvien takana ihanan juhlapäivän pelaten sydämensä kyllyydestä sählyä tai jääkiekkoa, sillä sitä touhua hän kaikista eniten rakasti. Me rakastamme ja kaipaamme tuota pientä synttärisankaria nyt, aina ja ikuisesti ja toivomme, että vielä joskus tuolla pilvien takana kohtaamme tuon iloisen, ihanan pojan. Hänet, joka teki meistä perheen seitsemän vuotta sitten.